15 kpl
50 g voita
2 1/2 dl täysmaitoa
1/2 pkt (25 g) hiivaa TAI 1 ps kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
3/4 tl suolaa
1 muna
n. 8 dl vehnäjauhoja
2 l syväpaistoöljyä (tai muuta uppopaistoon soveltuvaa öljyä)
3-4 dl erityishienoa sokeria munkkien sokerointiin
Taikinan valmistus
Sulata voi. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. (Jos käytät kuivahiivaa, sekoita hiiva jauhojen joukkoon ja etene muilta osin reseptin mukaan.) Lisää sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää noin puolet jauhoista desilitra kerrallaan ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Jatka jauhojen lisäämistä kädellä tai yleiskoneen taikinakoukulla vaivaten. Sekoita joukkoon voisula, kun olet käyttänyt noin 2/3 jauhoista. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista.
Kohota taikinaa liinalla peitettynä 45 minuuttia tai kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi.
Pullien tai rinkilöiden leipominen
Leivo taikinasta pitkä tanko ja jaa se 15 osaan. Huomioi, että munkit kasvavat sekä kohottamisen että paiston yhteydessä.
Pyöritä taikinasta käsiesi välissä pyöreitä pullia. Jos haluat tehdä rinkilöitä niin puhkaise sormilla aukko pullan keskelle ja pyörittele rinkilää isommaksi sormiesi avulla.
Paistaminen
Kuumenna Mustang Gourmet grilli n. 200 asteeseen. Aseta valurautainen wokki Multigrill-ritilän keskiöön ja kaada siihen n. 2 l munkkien paistoon sopivaa öljyä (kookos, syväpaistoöljy) ja kuumenna öljy 180-asteiseksi. Jos sinulla ei ole paistomittaria, tee kokeilu pienellä taikinapalalla. Öljy on oikean lämpöistä, kun pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa. Liian kylmässä öljyssä munkki painuu kattilan pohjalle. Liian kuumassa öljyssä pinta tummuu ennen kuin munkki ehtii kypsyä sisältä.
Nosta munkki öljyyn varovasti pihtien tai reikäkauhan avulla. Paista munkkeja koosta riippuen 4-5 munkkia kerrallaan. Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut, käännä munkki ympäri. Kun kumpikin puoli on kypsynyt, nosta munkki reikäkauhalla lautaselle talouspaperin tai butchers paperin päälle.
Pyörittele munkit sokerissa heti, kun pystyt käsittelemään niitä sormissasi. Sokeri tarttuu parhaiten vastapaistettuihin munkkeihin.
Vinkkejä
Taikinan maustaminen
Sitruunamunkit syntyvät lisäämällä taikinaan raastettua sitruunankuorta. Sokerin voi korvata myös fariinisokerilla. Pieni määrä kaakaojauhetta antaa puolestaan suklaisuutta.
Erityisruokavaliot
Munattomat ja maidottomat munkit leivot jättämällä munan pois ja käyttämällä maidon tilalla esimerkiksi vettä, simaa tai kauramaitoa. Vaihda myös taikinan voi maidottomaan vaihtoehtoon. Huomioi, että ilman munaa jauhoja tarvitaan todennäköisesti hieman vähemmän.
Kuorruttaminen
Yksinkertaisin kuorrute syntyy tomusokerista, vedestä ja elintarvikeväristä. Veden tilalla voi käyttää esimerkiksi sitruunamehua, kaakaota tai kahvia.
Täyttäminen
Pursota valmiin munkin sisään sileää hilloa/marmeladia, kinuskikastiketta tai vaniljakreemiä. Täyttämiseen voi hyödyntää myös injektioruiskua. Munkkitaikinan sisään voi myös piilottaa suklaapalan tai pienen keksin.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |