Savustettua naudan picanhaa, parsaa ja bearnaisekastiketta

3.5/5 (2)

Ainesosat

1 kpl naudan picanha

nippu parsaa

 

Mausteöljy

1 dl rypsiöljyä

3 valkosipulinkynttä

6-8 mustapippuria

½ dl timjamisilppua

 

Bearnaisekastike

200 g voita

1 dl hienoksi silputtua sipulia

4 kpl kokonaista mustapippuria

1 tl kuivattua rakuunaa

1/2 dl valkoviinietikkaa

1/2 dl vettä

3 kpl kananmunankeltuaista

2 rkl silputtua tuoretta persiljaa

 

Ohje

Ota liha huoneen lämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta. Poista alhaalta mahdolliset kalvot, mutta jätä rasva paikoilleen. Valmista mausteöljy yhdistämällä kaikki ainekset kulhoon ja ajamalla sauvasekoittimella sileäksi. Leikkaa rasvaan viiltoja lihaan asti ja levitä mausteöljy lihaan hieromalla. Voit suolata picanhan joko 10% suolaliuoksella injektoimalla tai perinteiseen tapaan hieromalla suolaa lihan pintaan.

Kuumenna Houston pellettigrilli ensin maksimiin. Laita liha grilliin rasvapuoli alaspäin jolloin saat siihen hyvän värin pintaan. Grillaa noin 5-7 minuuttia ja tämän jälkeen käännä picanha ympäri ja laita lihamittari lihan paksuimpaan kohtaan. Liha on mehevimmillään sisälämmön ollessa 50 astetta, jos haluat kypsempää niin nosta vielä sisälämpöä. Jatka savustamista matalassa lämmössä asettamalla säädin savustus asentoon. Savun määrää voit säätää halutessasi p-painikkeesta. Valmista tässä välissä bearnaisekastike.

Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi ja laita sivuun odottamaan. Mittaa sipuli, pippuri, rakuuna, etikka ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä ilman kantta, kunnes nestemäärästä on puolet jäljellä.

Siivilöi liemi teräskulhoon ja nosta kulho kiehuvaa vettä sisältävän kattilan päälle. Lisää erotellut keltuaiset ja vatkaa voimakkaasti, kunnes kastike sakenee. Lisää tämän jälkeen voi muutama kuutio kerrallaan koko ajan vatkaten. Kun kaikki voi on sekoittunut tasaisesti, nosta kulho sivuun kattilan päältä.

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Mausta persiljasilpulla.

Ota liha vetäytymään kun mittari näyttää haluttua lämpötilaa. Nyt on hyvä ryöpätä parsat nopeasti suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä n. 4 minuuttia parsan paksuudesta riippuen, muista leikata tyvestä puumainen osa pois. Leikkaa picanha siivuiksi poikkisyin n. 15 min vetäytymisen jälkeen.

 

Mitä mieltä sinä olit?

Lähin jälleenmyyjäni?

Mustang-tuotteita löydät hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä kautta maan. Voit tiedustella lähintä jälleenmyyjääsi tällä lomakkeella. Vastaamme sinulle 1-3 arkipäivän kuluessa.  Huomioithan, ettemme kuitenkaan voi taata varmaa saatavuutta jälleenmyyjämme puolesta.